tiistai 11. lokakuuta 2022

Miksi seurata kulutusta ja budjetoida?

Itselläni kulutuksen seuranta alkoi siitä, kun pohdin asuntolainan hankintaa ja hakemusta tehdessäni, piti kertoa oma tulotaso sekä miten rahansa kuluttaa. Koska varsinaista dataa ei ollut suoraan käytössä, aloin käymään aiempien kuukausien menoja läpi. Havaitsin, että joinain kuukausina rahaa jäi yli ja toisina tili oli miinus-merkkinen. Asuntolainan olisin lopulta saanut, mutta mieleistä asuntoa ei löytynyt. Tässä kohtaa rupesin kirjaamaan joka kuukausi exceliin kaikki tulot sekä menot ylös. 

Nyt kun olen tehnyt seurantaa jo hyvän tovin, oli mielestäni aika testata budjetointia. Budjetoinnissa ideana on kirjata etukäteen kaikki tulevan kuukauden menot ylös ja sitten seurata miten budjetissa pysytään. Budjetti ei ole ehdoton, vaan sitä voi muokata kuukauden kuluessa. Itse pyrin pitämään budjetin hyvin simppelinä, sillä näin seurantaa on mukavampi tehdä. Yleensä budjetoinnissa budjetoidaan tulevan kuun palkka menoihin nähden. Itse en budjetoi palkan perusteella, vaan elämisen. Tulojen ja menojen seurannan avulla osaan budjetoida kuukauteni yllättävänkin tarkasti. Budjetin laadin ruutuvihkoon, koska se on itselleni mieluisampi tapa seurata budjetin etenemistä.

Tällä hetkellä budjettini on hyvin alakanttiin tehty. Jos haluaisin, voisin tehdä vieläkin tiukemman budjetin. Mielestäni elämästä tulee kuitenkin nauttia ja koska kulutukseni on omasta mielestäni jo nyt hyvin maltillista, en näe tarvetta alkaa tiukentaan kulutusta. Olen tietoisesti muuttanut viime vuosina omaa kulutuskäyttäytymistäni ja se on tuottanut tulosta. Enää rahaa ei yksinkertaisesti kulu samaan malliin kuin ennen. 

Mistä tulee itselleni suurimmat säästöt entiseen verrattuna?

     - Ennen kävin paljon yökerhoissa ja ravintoloissa syömässä. Jokainen reissu maksoi noin 50-200 euroa ja kun näitä reissuja oli sen 1-5 kertaa kuukaudessa niin tietäähän sen että rahaa paloi paljon. Nykyään tulee harvemmin lähdettyä enää yökerhoihin tai ravintolaan syömään. Toisaalta jos tulee lähdettyä, olen valmis satsaamaan iltaan. Ravintolaillalisetkin ovat niin harvinaista herkkua, että syön mielelläni useamman ruokalajin menun osuvilla juomavalinnoilla ja silloin en hintaa katsele.

     - Vaatteet, asusteet ja kengät. Kun ei tiedä mistä tyylistä pitää eniten, sitä ostaa kaikenlaista kivaa aina kun näkee ja halvalla saa. Kun minulla oli vaatekaapit täynnä vaatteita, joita en edes käyttänyt, lopetin vaatteiden ostelun. Nykyään ostan lähinnä alusvaatteita. Pyrin ostamaan vain tarpeeseen uutta vaatetta ja käyn vaatekaappini säännöllisesti läpi. Nykyään ostan mielelläni kotimaista designia ja suosin kotimaassa valmistettuja vaatteita. Olen valmis maksamaan kotimaisesta laadukkaasta tuotteesta, koska tiedän käyttäväni vaatetta vuosia. Kengät ovat minulle heikkous, joihin olen valmis satsaamaan. Olen valmis ostamaan kauniit ja kalliit kengät, vaikken käyttäisi niitä kuin kotona. Impulsiivinen ostelu on vähentynyt huomattavasti ja nykyään pohdin kauan uusien hankintojen tekemistä, jos ne eivät ole välttämättömiä.

     - Kauneus, kosmetiikka ja hygienia. Näissä olen säästänyt paljon. Kampaajalla käyn nykyään harvoin. Lopetin hiusten värjäämisen noin kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen olen käynyt ehkä pari kertaa kampaajalla hiusten leikkuussa. Kampaamokäynnit ovat ihania hemmotteluhetkiä, mutta en koe tarvitsevani niitä enää samalla tavalla kuin ennen. Kosmetiikkaa ei enää kulu juuri yhtään ja käytän nykyään peseytymiseeen palasaippuaa ja palashampoota. Deodorantteja en ole koskaan ymmärtänyt, joten en käytä. Nykyisessä työssä meikin ja hajusteiden käyttö on kiellettyä ja tämän lisäksi hiukset ovat myssyn alla koko päivän piilossa, niin ei paljon tarvitse ulkonäköä miettiä. 

 Nykyään rahaa kuluu eri tavalla kuin ennen. Kun omistaa jo lähes kaikkea, ei yksinkertaisesti tarvitse ostaa mitään uutta. Kirpputoreja tykkään kierrellä, mutta en juuri koskaan osta mitään. Budjetoin joka kuukausi itselleni rahaa, koska itseensä kannattaa sijoittaa. Jos haluan ostaa uuden hajuveden, niin ostan sen, koska tiedän sen tuovan minulle iloa pitkän aikaa. Pidän itseäni onnekkaan, koska minulla on rahataidot hyvin hallussa. Olen oppinut säästämään ja elämään tulojeni mukaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Marraskuu meni, nyt kovaa kyytiä kohti vuoden viimeisiä päiviä

 Hei, En ole ehtinyt kirjoittelemaan yhtään, sillä lainasin tietokoneeni ystävälle ja näin ollen Excelin täyttäminen ja blogin kirjoittamine...