tiistai 4. lokakuuta 2022

Lokakuun käyttöbudjetti

 Lokakuun käyttöbudjetti alkaa olla suunniteltuna ja se näyttää seuraavanlaiselta:

SeliteSuunniteltu
Asuminen300
Polttoaine200
Ruokakauppa150
Koti30
Koirat150
Oma100
Työpaikkaruokala10
Bussi10
Muut200
yhteensä1150

Kävin syyskuun lopussa ruokakaupassa, joten lokakuun ruokakauppabudjetti voi hyvinkin olla ylimitoitettu. Paljon on juureksia kaapissa ja niistä saa mitä erilaisimpia aterioita väsättyä. Valmistin tänään juures-linssipihvejä, joita riittää varmasti pariksi päiväksi. Lisäksi kasvissosekeittoa ja uunijuureksia on tulossa.

Syyskuun viimeisellä kauppakäynnillä havaitsin hintojen nousun selvästi, kun voin hinta oli noussut alle 3 eurosta, lähes 4 euroon. Tarjouksien perässä en yleensä juokse, ei minulle tule mainoslehtiä, mutta nyt voisin harkita hieman mainoksien ja tarjouksien seuraamista. Toisaalta ostan niitä asioita joista pidän, joten oli hinta mikä tahansa, ostan silti. Ruokakaupassa en tingi tietyissä asioissa laadusta ja hyväksi havaittu tulee myös käyttöön.

Lokakuussa olisi tarkoitus ostaa koirille isompi määrä ruokaa. Todennäköisesti ostan 20-30 kg verran nappuloita, joilla koirat voivat hyvinkin pärjätä loppuvuoden. Koirat syövät pääsääntöisesti nappulaa, mutta saavat myös lihaa ja muita herkkuja. Koirien säästörahastoihin menee jälleen 400 euroa, mutta sitä en pistä erikseen käyttöbudjettiin.

Oma budjetointi selvästi on hioutumassa tietynlaiseen käyttöbudjetin laatimiseen. Olen seurannut omaa kulutuskäyttäytymistä ja todennut, että selitteet/otsikointi kannattaa pitää aika suppeana. Itselläni ruokakaupan alle tulee kaikki ruoka ja päivittäistavarat, koska ostan ne samasta marketista. En koe tarvetta eritellä päivittäistavara-ostoksiani sen paremmin, koska minulle riittää kokonaiskuva ja tiedän, että ruokakaupaan menevästä rahasta suurin osa kuluu nimenomaan ruokaan.

Hintojen nousun takia omaa taloutta on entistä mielenkiintoisempaa seurata. Syyskuulle laadittu budjetti kannusti miettimään omaa kulutuskäyttäytymistä ja esimerkiksi bensaan kului vähemmän rahaa kuin aiempina kuukausina. Työmatkojen pyöräily tuo selvää säästöä, mutta en vuorotyön ja 7 km matkan takia aina jaksa pyöräillä, etenkään yövuorojen jälkeen. Taloudenseurannan tavoitteena ei ole maksimaallinen säästöjen tavoittelu, vaan enemmänkin oman talouden hallinta ja tietoisuus siitä, mihin rahat kuluvat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Marraskuu meni, nyt kovaa kyytiä kohti vuoden viimeisiä päiviä

 Hei, En ole ehtinyt kirjoittelemaan yhtään, sillä lainasin tietokoneeni ystävälle ja näin ollen Excelin täyttäminen ja blogin kirjoittamine...