lauantai 10. syyskuuta 2022

Oman kulutuksen seuranta ja budjetin suunnittelu

Aloin tosiaankin seurata vuoden alusta omaa kulutustani. Ensimmäisenä päätin keskittää kaiken ostamisen yhdelle pankkikortille, spankin kortille, sillä käyn enimmäkseen s-ryhmän kaupoissa ja kuitit saa kätevästi katsottua sovelluksesta. Lisäksi on helpompaa seurata omaa kulutusta, kun lähes kaikki kulutus tapahtuu vain yhdeltä tililtä. 

Aluksi ajattelin, että olisipa kiva alkaa täyttämään jonkinlaista valmista budjettivihkoa, mutta sitten päädyin täyttämään Exceliä, koska tässä kohtaa minulla ei ole ollut vielä tavoitteellista budjettia käytössä. Enkä edes tiennyt paljonko ylipäätään rahaa menee mihinkin. Joten lähdin siis lähinnä kartoittamaan omaa rahankäyttöäni. Excelissä hyvänä puolena on, että se laskee laskut minun puolestani, joten riittää että syötön sinne vain tiedot.  Excelin perusteella kirjasin itselleni nyt syyskuulle raakaversion budjetista ruutuvihkoon. Ruutuvihkoon siksi, että sitä tulee katseltua enemmän kuin tietokonetta.

Huomautuksena kertoisin, että olen aina ollut hyvin tietoinen rahankäyttäjä. Kulutusseurannassa ei tullut mitään yllätyksiä. Tiedän suurinpiirtein paljonko asiat maksavat ja osaan kuluttaa tulotasoni mukaan. Silti on mielenkiintoista tietää, että esimerkiksi polttoaineeseen kuluu kuukaudesta riippuen 150-300 e, ylisimmin 200 e molemmin puolin. Ruokakauppaan kuluu 200-300 e kuukaudessa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Talouteen kuuluu 2 henkilöä, joten voisi olettaa, että todellisuudessa kauppaan siis 2 hengeltä menee noin 500 e/kk. Kaupasta lähtee mukaan sitä, mitä mieli tekee. Kauppalappu on yleensä mukana, jotta muistaa ostaa kaiken tarpeellisen. Koiriin kuluu se mikä kuluu, saatan ostaa perusmarketista esimerkiksi koirien herkut, jotka menevät ruokakauppa-kategoriaan. Koirat-kategoriaan kuuluu lähinnä koirien ruoka, lääkkeet, eläinlääkärikulut yms. Koska koirilla ei ole vakuutusta, säästän omaa 'vakuutusta' eli puskuria koirien menoja varten. 

Kategoriat olen luonut omien tarpeideni mukaan ja muutan niitä tarpeen tullen. Esimerkiksi tällä hetkellä kategorialista on seuraava syyskuulle:

                                                            Suunniteltu

Asuminen                                            300
Polttoaine                                            250
Ruokakauppa                                      150
Koti                                                     10
Koirat                                                  20
Oma                                                    50
Loma                                                  300
Työpaikkaruokala                              10
Veikkaus                                            20
Muut                                                  200
Yhteensä                                           1310

Listalta puuttuu koirien säästöön menevät 400 e, joten todellisuudessa siis summa on 1710 e. Palkka minulla vaihtelee kuukausittain, koska teen kolmivuorotyötä. Palkkapäivä on joka kuun 15., joten hankala miettiä etukäteen budjettia niin, että kaikki tuleva raha olisi budjetissa mukana. Teen budjetin siis puhtaasti arvioin perusteella ja päivitän sitä tarpeen mukaan. 

Kuukauden budjetti jaettuna suurinpiirtein viikkotasolle seuraavasti:

1. Viikko 1.9-11.9        327,5    
2. Viikko 12.9-18.9      427,5
3. Viikko 19.9-25.9      627,5
4. Viikko 26.9-30.9      327,5
yhteensä        1710 

Viikkotasoista budjettia on helpompi seurata ja samalla tietää missä mennään. Viikkotasolla myös näkee, että palkkapäivän jälkeen koirien säästöt lähtevät tililtä ja samalla myös loma sijoittuu loppukuuhun. 

Kulutuksen seuranta ja budjetointi ovat minulle siis puhtaasti harrastus. En pihistele, vaan pyrin nauttimaan elämästä nyt. Nykyään tuputetaan joka puolella, että pitäisi säästää ja sijoittaa. Sijoittaminen pitäisi aloitta nyt, eikä vasta huomenna. Omasta mielestäni ensimmäisenä olisi hyvä olla käyttörahaa säästössä esimerkiksi säästötilillä, josta sitä saa tarpeen tullen käyttöön helposti. Esimerkiksi 1-3 kk palkka on hyvä puskuri. Tämän jälkeen voisi ruveta miettimään sijoittamista. Sijoittaminenkin olisi hyvä aloittaa sijoitussuunnitelman avulla, koska silloin tulee miettineeksi kaikkea sijoittamiseen liittyvää, kuten riskinsietokykyä

Mutta tässä pientä katsausta omaan budjetointiin ja kulujen seurantaan, nyt ulos lenkille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Marraskuu meni, nyt kovaa kyytiä kohti vuoden viimeisiä päiviä

 Hei, En ole ehtinyt kirjoittelemaan yhtään, sillä lainasin tietokoneeni ystävälle ja näin ollen Excelin täyttäminen ja blogin kirjoittamine...