Päiväkirja elämästäni, sisältäen budjetointia, kulutuksen seurantaa ja vastuullisia valintoja sekä kaikkea muuta.
sunnuntai 25. syyskuuta 2022
Miten on syyskuun budjetti pitänyt?
sunnuntai 11. syyskuuta 2022
Miten viikko meni
Olin budjetoinut syyskuun ' ensimmäiselle viikolle ' eli ajalle 1.-11.9. tasan 327,5 e ja tämähän ei riittänyt. Rahaa kuitenkin kului 363,14 e, josta asumiseen 300 e, joten kulutus ei sinällään ollut mitenkään suurta. Käynti Finnmetkoilla verotti 40 e ja oli täysin yllättävä meno, jota en ollut edes budjettiin pistänyt. Lisäksi ruokakauppaan kului vai 18,64 e, koska olen pyrkinyt syömään jääkaappia tyhjäksi. Työpaikkaruokalaan on poikkeuksellisesti kulunut jo 4,50 e, koska pappilan hätävara ja kahvi on maistunut. nam nam...
Tulevalle viikolle on budjetoituna 427,50 euroa, joten katsotaan viikon päästä millaista kulutus on ollut. Tulevalle viikolle osuu myös palkkapäivä, joten sitä odotellessa.
lauantai 10. syyskuuta 2022
Oman kulutuksen seuranta ja budjetin suunnittelu
Aloin tosiaankin seurata vuoden alusta omaa kulutustani. Ensimmäisenä päätin keskittää kaiken ostamisen yhdelle pankkikortille, spankin kortille, sillä käyn enimmäkseen s-ryhmän kaupoissa ja kuitit saa kätevästi katsottua sovelluksesta. Lisäksi on helpompaa seurata omaa kulutusta, kun lähes kaikki kulutus tapahtuu vain yhdeltä tililtä.
Aluksi ajattelin, että olisipa kiva alkaa täyttämään jonkinlaista valmista budjettivihkoa, mutta sitten päädyin täyttämään Exceliä, koska tässä kohtaa minulla ei ole ollut vielä tavoitteellista budjettia käytössä. Enkä edes tiennyt paljonko ylipäätään rahaa menee mihinkin. Joten lähdin siis lähinnä kartoittamaan omaa rahankäyttöäni. Excelissä hyvänä puolena on, että se laskee laskut minun puolestani, joten riittää että syötön sinne vain tiedot. Excelin perusteella kirjasin itselleni nyt syyskuulle raakaversion budjetista ruutuvihkoon. Ruutuvihkoon siksi, että sitä tulee katseltua enemmän kuin tietokonetta.
Huomautuksena kertoisin, että olen aina ollut hyvin tietoinen rahankäyttäjä. Kulutusseurannassa ei tullut mitään yllätyksiä. Tiedän suurinpiirtein paljonko asiat maksavat ja osaan kuluttaa tulotasoni mukaan. Silti on mielenkiintoista tietää, että esimerkiksi polttoaineeseen kuluu kuukaudesta riippuen 150-300 e, ylisimmin 200 e molemmin puolin. Ruokakauppaan kuluu 200-300 e kuukaudessa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Talouteen kuuluu 2 henkilöä, joten voisi olettaa, että todellisuudessa kauppaan siis 2 hengeltä menee noin 500 e/kk. Kaupasta lähtee mukaan sitä, mitä mieli tekee. Kauppalappu on yleensä mukana, jotta muistaa ostaa kaiken tarpeellisen. Koiriin kuluu se mikä kuluu, saatan ostaa perusmarketista esimerkiksi koirien herkut, jotka menevät ruokakauppa-kategoriaan. Koirat-kategoriaan kuuluu lähinnä koirien ruoka, lääkkeet, eläinlääkärikulut yms. Koska koirilla ei ole vakuutusta, säästän omaa 'vakuutusta' eli puskuria koirien menoja varten.
Kategoriat olen luonut omien tarpeideni mukaan ja muutan niitä tarpeen tullen. Esimerkiksi tällä hetkellä kategorialista on seuraava syyskuulle:
Suunniteltu
Polttoaine 250
Ruokakauppa 150
Koti 10
Koirat 20
Oma 50
Loma 300
Työpaikkaruokala 10
Veikkaus 20
Muut 200
sunnuntai 4. syyskuuta 2022
Tavallista elämää...
Tuli pitkästä aikaa sellainen tunne, että haluan kirjoittaa ja muistinkin blogin olemassa olon. Miksi lähteä perustamaan uutta, kun tämä vanha käy aivan hyvin kaiken maailman höpinöiden ja löpinöiden kirjoitteluun. En ole mestari kirjoittamisessa mutta blogin avulla saan kirjoitettua ajatuksiani ylös. Oman tekstin luominen on ollut minulle aina haastavaa, joten saan tästä hyvää harjoitusta.
Ajatuksena on kirjoitella omista mielenkiinnon kohteista ja aivan tavallisesta elämästä.
Nykyisiin kiinnostuksen kohteisiin minulla kuuluu muun muassa budjetointi, säästäminen ja sijoittaminen. Olen lukenut monia kirjoja aiheeseen liittyen ja pidänkin nykyään kirjaa kaikista tuloista ja menoistani. Olen tämän vuoden seurannut omaa kulutustani ja ajatuksena on ensivuonna siirtyä tarkkaan kuukausikohtaiseen budjetointiin. Tällä hetkellä sijoitan joka kuukausi matalakuluisiin indeksirahastoihin ja fiiliksen mukaan ostan osakkeita. En ole himosäästäjä, enkä himosijoittaja mutta pidän siitä, että minulla on aina hieman ylimääräistä rahaa jemmassa yllättäviä menoja varten.
Kotimaisuus on minulle tärkeää. Haluan ostaa kotimaassa tuotettua ruokaa ja etenkin lähiruoka kiinnostaa. Marjastaminen ja sienestäminen kuuluvat omiin harrastuksiini, sillä mikäs sen mukavampaa kuin luonnossa liikkuminen. Pyrin kesäisin kasvattamaan jotain myös omassa pihassa. Tänä kesänä tosin lähinnä yrtit kukoistivat, joten ensi kesänä täytyy panostaa hieman enemmän.
Minulle tuli keväällä tavaraähky ja päätin lopettaa turhien tavaroiden ostelun. En kuitenkaan alkanut myymään omistamiani tavaroita, vaan päätin vain lopettaa uusien ostelun. Oma heikkouteni on erilaiset astiat, etenkin kauniit kahvikupit ja kannut. Vaatteita löytyy myös joka lähtöön, joten päätin lopettaa niidenkin ostamisen. Ostan nykyään laadukkaita, pitkäikäisiä vaatteita, jotka ovat mielellään kotimaisen merkin valmistamia.
Kotoa minulla löytyy kaksi koiraa Ninni ja Rölli, joiden kanssa puuhastellaan kaikenlaista. Ennen blogi oli lähinnä lemmikeistäni kertova, joten varmasti tulevaisuudessa kirjoitan myös lemmikkiaiheisia tekstejä.
Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä rakentamaan omaa kirjoitusten maailmaa. Innostun herkästi uusista asioita mutta sitten ne jäävät elämän jalkoihin. Toivottavasti innostun blogin kirjoittamisesta, sillä tämänkin tekstin kirjoittaminen antaa aivan uudenlaista energiaa minulle.
Joten seuraaviin hetkiin...
-Henna
Marraskuu meni, nyt kovaa kyytiä kohti vuoden viimeisiä päiviä
Hei, En ole ehtinyt kirjoittelemaan yhtään, sillä lainasin tietokoneeni ystävälle ja näin ollen Excelin täyttäminen ja blogin kirjoittamine...
-
Olen pysynyt budjetissa kaksi viimeisintä viikkoa. Ensimmäisen viikon budjettiylitys kannusti tarkastelemaan kulutusta entistä enemmän. Syys...
-
Lokakuun käyttöbudjetti alkaa olla suunniteltuna ja se näyttää seuraavanlaiselta: Selite Suunniteltu Asuminen 300 Polttoaine 200 Ruokakaupp...
-
Tuli pitkästä aikaa sellainen tunne, että haluan kirjoittaa ja muistinkin blogin olemassa olon. Miksi lähteä perustamaan uutta, kun tämä van...